Finish Text of intervention by MEP Sari Essayah:

Arvoisa puhemies, arvoisa komission jäsen, Iranin nykyhallinto rikkoo räikeällä tavalla ihmisoikeuksia ja polkee kansalaistensa perusvapauksia. Viimeisimpänä näyttönä tästä on Ashuran tapahtuman yhteydessä kahdeksan ihmisen surmaaminen, ja viittä opposition edustajaa odottaa tällä hetkellä kuolemantuomio.

Iranin nykyhallinto on suurin uhka maailmanrauhalle. On aivan käsittämätöntä, että kansainvälinen yhteisö katselee sivusta, kuinka Iranin hallinto on kaikessa rauhassa saanut kehittää sotilaallista ydinaseohjelmaa ja olla piittaamatta IAEA:n kannoista. Maan nykyjohto saa julkisesti uhkailla hävittävänsä toisen YK:n jäsenvaltion, Israelin, ja tukee Libanonissa ja Syyriassa toimivaa Hizbollah-terroristiryhmää.

Jollakin tavalla nämä tapahtumat nostavat mieleen 60 vuoden takaiset hetket. Meidän ei tarvitse miettiä, mitä olisimme tehneet historiassa toisin, jotta olisimme voineet silloin estää ihmisvihan ilmenemisen. Me voimme tänä päivänä tehokkaalla toiminnalla estää vastaavan tapahtumasta.

Iranin hallintoa kohtaan on aloitettava kohdennetut talouspakotteet mitä pikimmiten. Tilanteen ollessa tämä, on parempi, että EU:n Iran-delegaation matka estyi, koska matkaa oltaisiin käytetty vain mullahien propagandatarkoituksiin. Muistakaamme tässäkin tapauksessa: ongelma ei ole niinkään pahan paljous vaan hyvän hiljaisuus.



Translation in to English through Google
Mr President, Commissioner, Iran's current administration flagrant violation of human rights and tramples on citizens' basic freedoms.
The most recent evidence of this is the event Ashuran killing eight people, five opposition figures and is currently awaiting the death penalty.
Iran's current regime is the biggest threat to world peace. It is quite inconceivable that the international community looking on,how the Iranian regime has quietly been developing a military nuclear program and to ignore the IAEA's positions. The current leadership can publicly threaten to lose another UN member, Israel, and supports Lebanon and Syria and Hezbollah, a terrorist working group.
In some ways, these events remind us of moments that happened 60 years ago . We do not have to think about what we would have done otherwise in history, if we could prevent the occurrence of human hatred .We're here today, effective action to prevent the same incident.
Iran's regime has initiated targeted economic sanctions as soon as possible.
This being the case, it is preferable that the EU delegation to Iran, travel was inhibited, because the trips were to use only the mullahs' propaganda purposes. Let us remember, in this case too: the problem is not so much the quantity of evil but the silence of good.

0 comments:

Post a Comment

top